PK SM 2012
Kisojen suojelijan, Hyvinkään kaupunginjohtaja Raimo Lahden tervehdys
Tervetuloa Hyvinkäälle!
Hyvinkää, pohjoisen Uudenmaan keskus, on ennen kaikkea hissiyhtiö Koneesta, Hyvinkään Tahkosta ja erinomaisesta sairaalasta tunnettu kaupunki. Hyvinkään sijainti harjumaisemassa antaa loistavat puitteet luontoliikunnan elämyksille, liikuitpa sitten koiran kanssa tai muulla tavoin. Vihreä ja vehreä kaupunki tarjoaa myös monipuolisia kulttuurinautintoja.
Hyvinkäällä palvelukoiratoiminnalla on pitkät perinteet ja tämän alan harrastajia Suomen ja jopa maailman huipulla. Hyvinkään erinomaiset harrastusmahdollisuudet ulottuvat myös koiraurheiluun. Sveitsin luonnonpuiston koira-alue, koirakilparata, koiralatu, laajat metsä- peltoalueet tarjoavat erinomaiset harjoitteluolosuhteet eikä harjoituksesta palautumistakaan ole unohdettu, onhan Hyvinkäällä koirakylpyläkin.
Palveluskoirien suomenmestaruuskilpailut 2012 järjestetään Hyvinkäällä ja Porvoossa siten että tottelevaisuuskokeet ja monen lajin maasto-osuudet ovat Hyvinkäällä. Kisojen järjestämisessä Hyvinkäällä on jo pitkät perinteet ja suomenmestaruuskilpailut juhlistavat upeasti Hyvinkään Käyttökoirat ry:n 60-vuotista taivalta. Parhaat kiitokseni ja Hyvinkään kaupungin puolesta Hyvinkään Käyttökoirat ry:lle pitkäjänteisestä ja pyyteettömästä työstä koiraharrastuksen ja koiraurheilun hyväksi!
Palveluskoirien suomenmestaruuskilpailut ovat yksi vuoden 2012 merkittävistä tapahtumista Hyvinkäällä. Merkittäviä tapahtumia on meillä jatkossakin, kuten Suomen Asuntomessut vuonna 2013. Tervetuloa myös silloin Hyvinkäälle niin kuin nyt sm-kisoihin!
Raimo Lahti
Kaupunginjohtaja
Tervetuloa Palveluskoiren SM-kilpailuihin 10-12.8.2012
Hyvinkään Käyttökoirat ry ja Porvoon Palveluskoirat ry saavat kunnian isännöidä vuoden 2012 palveluskoirien suomenmestaruuskilpailuja. Arvokisojen järjestämisellä Hyvinkäällä on jo pitkät perinteet. Edellisistä SM kilpailusta onkin vierähtänyt kaksikymmentä vuotta ja niitä edeltäneistä taas kymmenen vuotta. Yhdistyksen täyttäessä tänä vuonna pyöreitä vuosia oli aika taas järjestää SM kilpailut Hyvinkäällä. Kilpailujen järjestäminen onkin hieno mahdollisuus juhlistaa ja juhlia Hyvinkään Käyttökoirien 60-vuotista taivalta.
Kisojen järjestäminen tulee vaatimaan Hyvinkääläisiltä ja Porvoolaisilta palveluskoiralajien harrastajilta paljon vapaaehtoista talkootyötä. Haluankin jo tässä vaiheessa kiittää koko järjestelykoneistoa, Hyvinkään kaupunkia, maanomistajia sekä kaikkia muita kilpailujen järjestämistä tukeneita tahoja.
Teemme kaikkemme, saadaksemme aikaan onnistuneet ja hyvät SM kilpailut. Toivotankin kaikki Hyvinkäälle saapuvat sydämellisesti tervetulleeksi. Tehdään yhdessä näistä kilpailusta ikimuistettava tapahtuma.
Elokuussa tavataan…
PK SM- toimikunnan 2012 sekä
Hyvinkään Käyttökoirat ry:n puheenjohtaja,
Antti Konttinen
Kisapaikkana Hyvinkää
Tottelevaisuudet ratkotaan Hyvinkäällä Perttulan nurmilla. Maastot jäljen ja viestin osalta suoritetaan Porvoon liepeillä Porvoon Palveluskoirien organisoimana. Muiden lajien osalta maasto-osuudet suoritetaan Hyvinkään lähialueilla.
Näiltä sivuilta löydät kisainformaation
Kisajärjestelyt ovat käynnissä ja näitä sivuja päivitetään järjestelyjen edetessä. Liity myös Facebook-ryhmään!
Tervetuloa kannustamaan koirakot huippusuorituksiin!
Menossa mukana mm.:








